News & Info
Login
Roster
Rules
Schedule
Results
Standings
Tracks
Statistics
Links
Old Site
Dun Tweak
Contact


Welcome,
Guest

News Archive

25.01.2010
FGPLC12 kauden kahdeksas kilpailu on siirretty Westwoodista Kyalamiin. Westwoodissa järjestäjät eivät saaneet rataa ajettavaan kuntoon ennen kisa päivää.

30.09.2009
KILPAILUKUTSU FGPLC12: osakilpailu 1/11

Kilpailupaikka: Brand Hatch

Luokat: DIV 75
Päivämäärä: sunnuntai 4.10.2009
Aikataulu: DIV 75 kello 20:00, 30 min. aika-ajot 75% kisa
Kilpailumitta: DIV 75 -> 57 kierrosta

Kahdestoista kausi tuo muutoksia totuttuihin sääntöihin. Nyt kuljettajilla on käytössään pisteitä, joita vähennetään kauden mittaan autovalinnan ja kilpailusta saatujen pisteiden perusteella. Miten uudet säännöt toimivat käytännössä,se jää nähtäväksi. Teoriassa kauden pitäisi olla tasaisempi kuin aiemmin.

Kausi ainakin aloitetaan käyttämällä vanhaa 36fps versiota pelistä. Jossain välissä jos innokkaita on, voidaan testata myös uutta 60fps pätsiä peliin. Uusi pätsi vaatii koneelta hieman enemmän, joten näin kauden alkuun ilman testaus ei lähdetä sillä ajamaan kisaa.

Kauteen mahtuu siis 11 kisaa, joista kaksi on ennen ajamattomilla radoilla. Mikäli näistä jompi kumpi ei suostu toimimaan tai havaitaan testeissä kelpaamattomaksi on varalla San Marinon GP Imolassa.

Treenejä pyritään järjestämään tiistaisin kello 21 ja 22. Mikäli muina päivinä on halukkuutta treenailla serverillä, niin pistäkää postia listalle tai ilmoitelkaa ircissä. Tällä viikolla treenit ovat torstaina keloo 21.

23.09.2009
Ilmoittautuminen kaudelle 12 on avattu. Kaikki palaute koskien kauden säännöjä otetaan vastaan. Kisojen pituus on 75%.

Kisaorganisaatio

16.09.2009
Kausi 12 alustavat säännöt

Kausi on tarkoitus päräyttää käyntiin 4.10.2009 kello 20. Tälle kaudelle on autosääntöä rukattu hieman edellisistä. Kauteen kuuluu 11 kisaa, joista kaksi on ns. spec kisoja eli kaikki ajavat samalla autolla. Kaikki kisat ovat pituudeltaan joko 50% tai 75%. Tämä päätetään myöhemmin.

Autojen valinta perustuu tällä kaudella pisteytyssysteemiin, joka rankaisee sekä autoista että sijoituksista. Kaikilla kuljettajilla on kauden alussa 160 krediittiä. Näistä krediiteistä vähennetään kustakin kisasta saatu pistemäärä + auton aiheuttama vähennys. Myös spec kisoista vähennetään autovähennys. Mikäli joku joutuu kauden aikana 0 pisteeseen ajaa hän kauden loput kisat BRM autolla.

Muutama esimerkki. Kaikki ensimmäiseen kisaan starttaavat kuljettajat menettävät 9 pistettä, koska kyseessä on spec Ferru kisa. Tämän lisäksi kisan voittajat vähennetään 15 krediittiäja toiseksi tulleelta 11. Eli voittajalta vähenee kokonaisuudessa 24 krediittiä ja toiseksi tulleelta 20 krediittiä.

Tallien kuljettajat voivat ajaa eri autoilla.

Kauden pistejako:

1. sija = 15 pist.
2. sija = 11 pist.
3. sija = 9 pist.
4. sija = 7 pist.
5. sija = 6 pist.
6. sija = 5 pist.
7. sija = 4 pist.
8. sija = 3 pist.
9. sija = 2 pist.
10. sija = 1 pist.

Autojen aiheuttamat vähennykset:

Lotus = 12
Eagle = 11
Ferrari = 9
Brabham = 7
Cooper = 4
Honda = 2
BRM = 0

Alustava kisakalenteri

4.10 Brand Hatch (spec Ferrari)
18.10 Spa
1.11 Keimola
15.11 Silverstone
29.11 Zandvoort
13.12 Dijon v2.
10.1 Zeltweg (spec Honda)
24.1 Westwood 67
7.2 Mosport
21.2 Nurburgring
7.3 Watkins Glen

Kaikki ehdotukset sääntöjen parannuksista/mukaamisesta otetaan mieluusti vastaan.

Kisaorganisaatio.

24.08.2009
Kausi 12

Tässä kysely siitä halutaanko ajaa kausi 12 ja millaisilla säännöillä. Mikäli haluat vaikuttaa kauden ratoihin, kisojen pituuksiin, päiviin, aikataulihin,määrään tai yliäpätä siihen ajetaanko sarjaa anna palautetta postilistalle http://groups.yahoo.com/group/finnish_gpl_champs/.

Kausi pärähtää käyntiin syyskuun lopulla, mikäli halukkaita löytyy.

Kisaorganisaatio

05.10.2008
Uus logo! Nyt niitä riittää taas kymmeneksi kaudeksi eteenpäin. Kiitokset Kaskian Jussille!

15.09.2008
Kauden 11 treenit

Kauden 11 treenit pidetään perinteisesti tiistaisin ja torstaisin kello 21 ja 22, mikäli halukkaita ilmaantuu paikalle.
Ensimmäiset treenit ovat Meksikossa tiistain 16.9.2008 kello 21.
Tervetuloa.

09.09.2008
Kauden 11 ilmoittautuminen avattu!

Kauden 11 ilmoittautuminen on siis avattu. Kausi käynnistyy 21.9.2008. Kausi käsittää 14 kisaa ja autosääntönä tuttu joka autolla kaksi kisaa.
Kisa ajankohta on sunnuntai kello 20. Ensin on perinteisesti puolen tunnin aika-ajo, jonka jälkeen on 75% kisa.

Schedule sivulle on päivittettyä kauden 11 alustava kisakalenteri. Suurin osa radoista on vanhoja tuttuja, mutta joukossa on myös harvemmin ajettuja ratoja. Muutoksia voidaan vielä tehdä.

Palautetta saa antaa vielä postilistalla ja #gpl irc-kanavalla.

26.08.2008
Kausi 11

Elokuu alkaa olla lopuillaan. Kauden 11 suunnittelu on jo ollut käynnissä. Mikäli haluat vaikuttaa kauden ratoihin, kisojen pituuksiin, päiviin, aikataulihin tai määrään, anna palautetta postilistalle http://groups.yahoo.com/group/finnish_gpl_champs/.

Kausi pärähtää käyntiin noin kuukauden kulttua. Parin viikon sisään ilmoitetaan alustava aikataulu. Ilmoittautuminen aukeaa samoihin aikoihin.

Kisaorganisaatio

22.01.2008
27.1.2008 Ratana on muuttunut. Ratana on vanha Österreichring.!!!

11.01.2008
Poissaolot:
Zandvoort
Aleksi Elomaa



Halukkuus kaudelle:
Marko Reinikainen
Mika Länsirinne

Joihinkin kisoihin:
Joosa Riekkinen



31.12.2007
Kausi jatkuu jälleen 13.1.2008.

Viralliset treenit aloitetaan jälleen torstaina 3.1.2008 kello 21.

28.11.2007
Rajapyykkejä rikkova ennätys

Mika Takala starttasi jo Silverstonessa uransa 100. kerran viralliseen FGPLC kipailuun (nyt startteja takana siis 101.). Takala on osallistunut yhdeksään järjestetystä kymmenestä FGPLC kaudesta. Voittoja pitkällä uralla on tullut kuusi, joista ensimmäinen jo 18.4.1999 ajetussa Ranskan GP:ssä http://fgplc.figc.net/results.php?race=47. Viimeisin on tullut legendaarisella Nürburgringin radalla http://fgplc.figc.net/results.php?race=335.
Takala on ajettujen kisojen määrässä aivan omaa luokkaansa. Seuraavina tässä taulukossa komeilevan (myöskin tällä kaudella ajavat) T.Kittilä ja K.Järvinen (83 kisaa) ja J.Isotalo (81 kisaa).

Kisaorganisaatio esittää myöhästyneet onnittelut huikean saavutuksen johdosta ja toivottaa paljon onnea seuraaviin kisoihin.

Tässä vielä Takalan ura vielä tilastoina.
Divisions raced in:
FGPLC1 Division 1
FGPLC2 Division 1
FGPLC3 Division 1
FGPLC5 Division 100
FGPLC6 Division 100
FGPLC7 Division 100
FGPLC8
FGPLC9
FGPLC10
Races run: 101 Races finished: 57 Wins: 6 Podium finishes: 28 Poles: 6 Front rows: 16
Laps completed:4043 Laps led:317 Kilometers run:19521.7 km Kilometers led:1815.5 km Total race time:109h51m13.85s

25.09.2007
Poisjäänneistä ilmoittaminen

Koska halukkaita kuljettajia sarjaan on enemmän mitä tallipaikkoja pystyttiin järjestämään, on erittäin tarkeää tieto mahdollisista vakikuskien poissaoloista. Näin saamme rekrytoitua sopivia tuuraajia tarpeeksi ajoissa.

Mikäli tiedä jääväsi pois jostain kauden kilpailusta, ilmoita siitä postilistalla, ircissä privamessuna Ilotalolle tai irc –kanavalla #gpl. Samoihin osoitteisiin voi ilmoittaa mikäli haluat kisoihin tuuraamaan. Lista poissaoloista ja tuuraajista päivittyy pienellä viiveellä sarjan internet sivuille.

Järjestäjä ei katso hyvällä ilmoittamattomia poissaoloja. Mikäli kuljettaja ei kahteen peräkkäiseen kilpailuun ilmoittaudu poissaolevaksi (eikä siis saavu kilpailuun), siirretään hänet jonotuslistalle. Tämä tietenkin toki jos ilmoittautuneiden lisäksi löytyy vakipaikan haluavia kuljettajia.

Järjestäjä toivoo mahdollisimman tasokkaita kisoja ja aktiivista osaanottoa.

Kisaorganisaatio.

10.09.2007
Ilmoittautuminen kaudelle 10 on avattu. Kisakalenteri lyötiin lukkoon ratojen osalta. Kaudella ajetaan kaikki orkkisradat + Brand Hatch, Zeltweg ja Keimola. Päivämäärät saattavat vielä kevään osalta muuttua.

Kisojen aloitus ajaksi on näillä näkymin tulossa sunnuntai kello 20.

Kommentteja asiasta voi jättää postilistalle http://groups.yahoo.com/group/finnish_gpl_champs/.

Kisaorganisaatio

05.09.2007
Juhlakauden päivämäärät ovat valmiina. Ratavalinnat ilmestyvät saitille hieman myöhemmin. Kuitenkin kisojen lukumäärä on 14 ja kisojen väli yleensä kaksi viikkoa. Keväällä kuitenkin Pääsiäinen asettaa vielä kysymyksiä loppukauden kisojen suhteen.

Ajo päiväksi on tullut jo perinteinen sunnuntai. Mikäli divareita tulee ennemmän kun yksi, harkitaan myös muita kisapäiviä. Ykkösdivarin kisapituudet tulevat olemaan todennäköisesti 75%. Ilmoittautuminen kaudelle avataan piakkoin.

Kisapäivät:
30.9.2007
14.10.2007
28.10.2007
11.11.2007
25.11.2007
2.12.2007
16.12.2007
13.1.2008
27.1.2008
10.2.2008
24.2.2008
9.3.2008
30.3.2008 tai vaihtoehtoisesti 16.3.2008
13.4.2008 tai vaihtoehtoisesti 30.3.2008

Aikataulusta voi jättää kommentteja postilistalle http://groups.yahoo.com/group/finnish_gpl_champs/.

Kisaorganisaatio.

23.08.2007
FGPLC10

Sarja on päässyt jo miehen ikään. Kymmenes kausi kolkuttelee ovelle. Tarkoitus olisi aloittaa kausi syyskuun loppu puolella. Tätä varten haluaisin tiedustella muiden kuskien halukkuutta kisoista ja kisapituuksista. Elikkäs samat utelut kun viime vuonna.

Mikä on sopiva viikonpäivä / kellonaika kisoille?
Milloin olisi sopiva aloittaa kausi?
Mikä olisi sopiva väli kisoilla?
Minkä mittaisena kisat ajetaan?
Kisojen lukumäärä?
Mitkä kisat kalenteriin?
Millaisella autosäännöllä ajetaan?

Kauteen liittyviä kommentteja voi pistää listalle vapaasti. Mestaruussarja pyritään pitämään kohtuullisen haastavana, mutta jos halukkuutta ja innokkaita riittää voidaan järjestää myös hieman helpompi divari.

Kommentit voi jättää siis viralliselle postilistalle http://groups.yahoo.com/group/finnish_gpl_champs/. Ei niin varmana tiedotuskanavana toimii myös irc-kanava #gpl. Parhaat ehdotukset pääsevät kaudelle mukaan.

Järjestäväorganisaatio

13.04.2007
FGPLC kauden 9 yhteenveto


Ihan ensiksi tietysti onnittelut mestari Teemu Vuolteelle ylivoimaisesta suorituksesta. Paljolti tämän ansiosta myös Ursus Racing vei tallimestaruuden. Teemun parina ajoi tälläkin kaudella Janne Isotalo.

Koska kauden alkupuoliskoa käsiteltiin jo edellisessä koosteessa, keskitytään tällä kertaa kauden ratkaisuhetkiin. Kevätkaudella olivat vuorossa Zandvoort, Rouen, Sandown, Nurburgring, Reims, Meksiko ja Brand Hatch. Monta tiukkaa taistelua olisi siis vielä edessä.

Zandvoortissa T.Vuolteen jäätävälle vauhdille ei muilla ollut mitään sanomista. Lisäksi K.Järvisen tullessa toiseksi ja T.Brockmannin kolmanneksi, alkoivat he yhä tiukemmin taistella sarjan toisesta sijasta. Rouenissä nähtiin kauden viides osakilpailuvoittaja, kun voittoon ajoi J.Isotalo, T.Vuolteen ajettua ulos ylivoimaisesta johdosta. Kisa oli todella tiukka J.Isotalo ja M.Takalan välillä, ja ratkesi vain muutamaa kierrosta ennen maalia, hurjan takaa-ajon tehneet J.Isotalo Lotuksen hyväksi.

Harmillisesti Sandownin ja Reimsin kisojen aika-ajoissa parasta vauhtia pitänyt M.Länsirinne ei onnistunut nousemaan voittajaksi kummassakaan kisassa. Molemmilla kerroilla ulosajot johtivat voiton lipsumiseen käsistä. Sandownista alkoi K.Järvisen loppukauden vahva jakso, jolla hän varmisti sarjan kakkossijan. Samaan aikaan pahimmat uhkaajat T.Isotalo, M.Takala ja T.Brockmann kärsivät keskeytyksistä.

Vielä kauden kolmessa viimeisessä kisassa M.Takala otti hyvä kirin kolmella perättäisellä toisella sijalla. Se ei kuitenkaan aivan riittänyt T.Isotalolle, joka näin säilytti sarjan kolmannen sijan. Samalla M.Takala jäi ilman voittoa kaudella. Edellisen kerran näin on käynyt kaudella 6.

Tallikisassa kaksi ensimmäistä sijaa olivat vahvasti Ursuksen ja Icemanien käsissä. Lisäksi Warpedin loppu kauden hyvä vire vei tallin selkeästi kolmanneksi sarjassa.

Onnittelu vielä kerran kaikille sarjan podiumisteille. Järjestäjän puolesta kiitokset kuljettajille aktiivisesta osallistumisesta sarjaan. Sarjan palkintojenjako suoritetaan toukokuun aikana, tarkempi aika ilmoitetaan myöhemmin postilistalla ja #gpl –kanavalla. Ensi syksynä pyörähtää käyntiin juhlakausi FGPLC10. Aloitusajankohtana toiminee taas syyskuun loppu / lokakuun alku.

Lisäksi vielä hyvää kevättä ja kesää kaikille kanssa kilpailijoille. Radoilla tavataan.

Kisaorganisaatio.

20.02.2007
Nurburgringin tulokset tässä ennen kun saadaan tulostesyöttö kantaan kuntoon.


Track: Nurburg Sun Feb 18 23:11:24 2007

RACE RESULTS (After 11 laps)

Pos No Driver Team Nat Laps Race Time Diff
1 17 Teemu Vuolle Brabham FIN 11 88m29.907s
2 20 Kalle Nietula Ferrari FIN 11 90m06.702s 1m36.795s
3 15 Juha Hallikainen Eagle FIN 11 90m30.849s 2m00.942s
4 14 Kari Järvinen Cooper FIN 11 91m56.521s 3m26.614s
5 17 Mika Takala Ferrari FIN 5 40m36.602s 6 lap(s)
6 16 Janne Isotalo Brabham FIN 2 16m44.142s 9 lap(s)
7 15 Mika Länsirinne Cooper FIN 1 8m36.945s 10 lap(s)
8 17 Marko Reinikainen Ferrari FIN 1 9m18.933s 10 lap(s)
9 15 Antti Nietula Ferrari FIN 0 0m00.000s 11 lap(s)
10 2 Tomas Brockmann Ferrari FIN 0 0m00.000s 11 lap(s)
11 15 Tommi Isotalo Ferrari FIN 0 0m00.000s 11 lap(s)

23.12.2006
Kausikooste 1

Kun on päästy kauden puoliväliin, on hyvä tehdä silmäys kauden tapahtumiin. Harmillisesti radalle ei ole vielä kertaakaan saatu täyttä gridiä, mutta kaikki ne jotka ovat kauden aloittaaneet ovat pysyneet mukana. Muuten kisat ovat menneet varsin siististi, toki muutamia kolareitakin mahtuu joukkoon.

Kautta on dominoinut T.Vuolle, jolle ei tunnu pysäyttäjää löytyvät. Hurja ykkös- ja kakkossijoijen sarja on katkennut vain Imolan keskeytyksen myötä. Näinpä hän johtaakin ylivoimaisesti kauden puolessa välissä. Kauden loistavasti aloittanut K.Järvinen on ollut viime kisoissa pienissä vaikeuksissa. Näinpä hän on vajonnut sarjassa jo neljänneksi T.Isotalon ja T.Brockmannin taakse. Suurimmissa vaikeuksissa on kuitenkin ollut viime kauden mestari M.Takala. lukuisten keskeytysten myötä mestaruuden puolustaminen näyttää jo mahdottomalta tehtävältä. Kuitenkin on oletettavaa että vanhat mestarit ovat vedossa kauden jälkipuoliskolla. Koostuuhan kauden toinen puolisko hieman tutummista radoista.

Talleista Ursus Racing on tehnt tasaista sarjaa ja johtaa murskaavasti tallimestaruustaistoa. Muiden sijoitusten kohdalla on paljon tasaisempaa. Iceman, NBR ja Chaos ovat 11 pisteen sisällä. Kun kaikilla talleilla on suht samanlainen kalusto loppukaudeksi on odotettavissa tasainen taisto tallien kakkossijasta.

Sarja jatkuu siis 7.1.2007 Hollannin Zandvoortin radalla. Treenit kisaan alkavat tiistaina 2.1.2007. Sitä ennen kisaorganisaatio toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Onnelista Uutta Vuotta. Tuokoon pukki paljon lahjoja kaikille.

Kisaorganisaatio

18.09.2006
Tässä on FGPLC9 kauden alustava aikataulu:

24.9 Kyalami
8.10 Imola
15.10 Spa
29.10 Anderstorp
12.11 Monaco
26.11 Solitude
10.12 Laguna Seca
7.1 Zandvoort
21.1 Rouen
4.2 Sandown
18.2 Nurburgring
4.3 Reims
18.3 Mexico
1.4 Brand Hatch

Kilpailujen kierrosmäärä löytyvät schedulesta.

08.09.2006
FGPLC kauden 9 ilmoittauminen on avattu. Nyt kaikki pidemmistä kisoista nauttivat tavoittelemaan haluttua FGPLC-mestari titteliä. 14 kovaa kisaa, kovassa seurassa. Mukana huhujen mukaan myös viime kauden mestari puolustamassa titteliään. Haastetta varmasti riittä koko kaudeksi. Tervetuloa mukaan. Kisaorganisaatio

15.08.2006
Postipalstalla on kyselyä tulevasta kaudesta. Kiinnostaako ketään ajaa? Järjestetäänkö kausi 9? Minkä mittaisena kisat ajetaan? Milloin kisat ajetaan? Mitkä radat mukana kalenterissa? Näihinkin kysymyksiin toivotaan vastauksia. Lisäksi kaikki kommentit uutta kautta koskien ovat tervetulleita. Palautetta voi laittaa joko postilistalle tai suoraan järjestävälle taholle janne.isotalo at frodos.fi. Järjestäväorganisaatio

20.03.2006
Kuukauden takaisen palvelimen levyrikon jäljiltä käytöstä poistunut replayosasto on otettu uudelleen käyttöön, kun palveluntarjoaja löysi sille sopivan paikan. Löydät sen samasta linkistä kuin ennenkin tuota vasemman laidan valikosta.
Laitoin viimeisten kisojen replayt saataville.

-MT

25.01.2006
Kausikooste 2

Kausi on jo päässyt jälkimmäiselle puoliskolle. Jälleen on aika pistää nippuun kauden tapahtumia ja spekuloida hieman tulevaa.

Pistetaulukossa M.Takala on ottanut tukevan otteen sarjan voitosta. Varmat suoritukset ovat johtaneet kauden aikana jo kuuteen palkintosijaan ja peräti kolmeen voittoon. Näillä sijoituksilla on pistejohto jo 19 pistettä. Seuraavista sijoista käydään armotonta taistelua. Neljä kuljettajaa on seitsemän pisteen sisällä. Sijoitukset sarjassa sijoilla 2-5 vaihtuvat todella tuihaan kisojen lopputulosten mukaan. Sijat viidestä eteenpäinkin ovat yhä jakamatta. T.Brockmann, J.Isotalo ja J.Karimaa ovat vain muutaman pisteen sisällä. Loputkin kuljettajat voivat vielä nousta tilastossa, mikäli loppukausi osuu kohdalleen.

Edellisestä neljästä kisasta ovat pisteet jakautuneet parhaiden osalta seuraavasti M.Takala 39, K.Nietula 33, K.Järvinen 29, T.Vuolle 26, J.Isotalo 24 ja M.Länsirinne 23. Näistä numeroista on helppo päätellä mitkä tallit johtavat pistetilastoa. Kolmen kovimman tallin taisto on tiukkaa, vaikkakin Warped on pienoisella karkumatkalla. Kuitenkaan 23 pisteen etumatka ei ole mikään mahdoton tehtävä ottaa kiinni Icemaneille. Sen sijaan hankalammassa paikassa on Ursus. Heidän mahdollisuutensa taistella tallimestaruudesta ovat melko pienet, mutta kakkossija on vielä saavutettavissa. Sijat 4-7 ovat nekin edelleen jakamatta. Yksin tallissaan ajava T.Brockmann on tehnyt hyvää jälkeä ja haastaa muut tallit totiseen kisaan. Samoin Team Etana on saanut uutta vauhtia A.Nietulan liityttyä talliin. Voikin olla että Etanat nousevat taulukossa jo ensi kisan jälkeen.

Sitten spekulointiin. Kaksi seuraavaa rataa muistuttaa jonkin verran tosiaan. Albi on kaikille uusi, mutta Snettertonissa on ajettu muutama kausi sitten. Näistä radoista varsinkin Albilla on tehot kunniassaan. Sen jälkeen vuoroon tulee Mosport ja kauden päättää Österreichring. Huippu tiimeistä parhaat autot ovat ehdottomasti jäljellä Icemaneilla. Heidän valikoimansa (1xLotus, 1xFerrari ja 2xEagle) on todella kova. Täten heillä on todellinen mahdollisuus haastaa Warped (1xLotus, 1xFerrari, 1xHonda, 1xBRM) vielä tallitaistossa. Ursuksen pilttuusta löytyvät 1xLotus, 1xHonda ja 2xEagle. Myös muilla talleilla on vielä nippu hyviä autoja jäljellä, joten jännitys kisoissa riittää varmasti loppuun asti.

Jos jotain voi veikkailla tallien autovalinnoista, niin viime kaudella ajettua Mosportin kisaa voidaan tietysti silmäillä. Icemanit ajelivat Mosportissa Lotuksella ja Ursus ja Warped Ferrarilla. Tänä vuonna Ursus ei ole Ferrarilla, se on varmaa. Jätetään loput arvailut myöhempiin kisakutsuihin ja toivotetaan kaikille kilpailijoille onnea ja menestystä loppukaudelle.


Tommi Isotalo

19.11.2005
Välikatsaus kauden tapahtumiin.

Kolmannes on kaudesta takana ja on aika tehdä pieni yhteenveto tapahtumista. Kausi on ollut vaihteleva. Mielenkiintoisin piirre kaudessa on ollut tasaisuus. Neljässä kisassa neljä eri voittajaa ja yhteensä yhdeksän eri palkintopallimiestä.

Tilanteet niin henkilökohtaisessa kuin tallimestaruuskisassa ovat täysin auki. M.Takalan varmat suoritukset ovat vieneet hänet pienelle karkumatkalle. Kuitenkin hänen takanaan on todella mielenkiintoinen taistelu seuraavista sijoista. Neljä miestä on vai pisteen sisällä.

Tallimestaruus näyttäisi olevan taistelu Warpedin ja Icemien välillä. Yhdellä onnistuneella kisalla voidaan nousta huimasti pisteissä, kuten on jo huomatukin. Joten muutkaan tallit eivät varmasti ole vielä luovuttaneet.

Lopuksi vielä pientä spekulointia autotilanteesta. Paras tilanne näyttäsi olevan Icemaneilla. Heillä on jo käytettynä 2xHonda ja BRM. Huonosti jatkon kannalta asiat eivät ole myöskään TBR:llä ja Ursuksella. TBR:n ja Ursuksen valikoimaan kuuluvat edelleen molemmat Lotukset ja Eaglet sekä Ferrari. Sen sijaan tallikisaa johtava Warped ei ole ollut yhtä säästäväinen autojen kanssa. Lisäksi kun voidaan todeta, ettei olisi yllätys jos suurin osa talleista toisi Monacoon Cooperin, niin Icemanit nousevat vahvaksi suosikiksi tallikisassa. Henkilökohtaisessa taistossa voi vielä kakkoskuskien panos olla erittäinkin merkittävä. Onkin vain ajan kysymys milloin ensimmäisiä ”tallimääräyksiä” alkaa ilmestyä kisoihin.

Viikon päästä Lime Rockin kisojen jälkeen ollaan näissäkin asioissa paljon viisaampia.

Janne Isotalo

04.10.2005
FGPLC8 kausi on saatu aloitettua. Ensimmäisen kisan sankariksi nousi T.Vuolle Cooperilla.

Seuraavana kisana on vuorossa suomalaisten kotiratana tunnettu Keimola. Tiukkaa taistelua on varmasti luvassa koko kauden läpi.

Treenejä pyritään pitämään joka tiistai ja torstai kello 21:00 alkaen Ankalla.

Tässä vielä tärkeimmät serveri asetukset core.ini:
http://fgplc.figc.net/core.ini
ja bw-pacth
http://www.xs4all.nl/~westrab/gpl.htm#bw


BW-patch pitää purkaa samaan hakemistoon gpl-exen kanssa, ja sitten ajaa se siten että asentaa more cars -vaihtoehdon. Gpl.exe ei saa olla kirjoitussuojattuna.

Väärästä core.inistä tai MoreCarsin puutteesta GPL ilmoittaa Client/Server bandwidth mismatch -virheilmoituksella, ja siitä ei pääse eroon kuin asentamalla oikeat päivitykset. Itsestään asia ei korjaannu.

Mikäli ilmenee ongelmia, apua löytyy helpoiten IrcNETin #gpl -kanavalta, jonne pääsee nettiselaimen kautta esimerkiksi tällä webbichatilla



15.09.2005
FGPLC8 Alustava aikataulu ja ratalista.

2.10 2005 Alkaa ja päättyy 19.3 2006 suunnilleen.
Silverstone
Keimola
Bathurst
Watkins Glen
Solitude/Limerock
Monaco
Laguna seca/Zandvoort
Nyrre
Albi
Snetterton
Mosport/Anderstorp
Zeltweg/Imola

Listaan lyödään lukkoon viikonloppuna. Valitukset voi laittaa irc:n tai postilistalle.

Terveisin
Janne "Ilostone" Isotalo

31.08.2005
Ennakkoilmoittautuminen 8 kaudelle on avattu!

Todennäköisesti ajetaan suurinpiirtein 12 kilpailua joka toinen sunnuntai. Tarkempaa ajankohtaa ei ole vielä päätetty varmaankin klo 20 tai 21. Mietiskelin tollaisia 75% kisoja. Radoistakaan ei vielä ole ihan varmuutta mutta kuitenkin koitetaan ajaa jokunen eioriginaali rata. Divarijako ja muut tulee aikataulut mietitään sitten, kun saadaan jonkinnäköinen käsitys minkäverran kuljettajia tulee.

Kaikki halukkaat mukaan niin katsotaan minkälaiset koitokset saadaan aikaan.

Janne Isotalo

27.08.2005
FPGLC8:aa ollaan käynnistelemässä kovaa vauhtia. Omia kommetteja kisojen pituuksista, sopivista viikonpäivistä ja radoista voi jättää postituslistalle http://groups.yahoo.com/group/finnish_gpl_champs/.

Sarja olisi tarkoitus saada käyntiin ensi kuun loppu puolella. Tämän hetken näkemys tuntuisia olevan ainakin päivän osalta tuo sunnutai. Ratalistaa tullee kait myös muutoksia ja myös muutamia täysin uusia ratoja on tarjolla. Kommetteja listalle kaivataan.

Janne Isotalo

01.12.2004
Koska Noonanin Brands Hatchin installeri ei toimi enää kunnolla nykyisissä koneissa, tein brands-hakemistostani zipin ja laitoin asennusohjeet tänne.

Zipin ja ini-tiedoston lyhyen ohjeen perusteella radan asentaminen pitäisi olla helppoa, mutta valittamaan saa toki tulla #gpl -kanavalle.

-MT

29.11.2004
Seuraava kilpailu!

12.12.2004 Ajettava English GP ajetaan vanhalla Brands Hatch:n radalla. Rata on valmistunut vuonna 1999 ja tekijä on Dave Noonan.

Janne Isotalo

27.09.2004
Kausi on saatu alkuun. Div 100:ssa olisi vielä pari paikkaa tarjolla halukkaille kuskeille. Muistutuksena aikataulut: sunnuntaina Div 50 klo 19:00 ja Div 100 klo 21:00. Hyvää kauden jatkoa.

Janne Isotalo

07.09.2004
Kuljettajien puutteen vuoksi ilmoittautumista on jatkettu. Jos ei saada kahteen divariin riittävästi kuljettajia, ajamme vain yhden divarin.

Janne Isotalo

22.08.2004
FGPLC7:n ilmoittautuminen avattu. Sekä ensimmäinen ajajayhdistyksen kokous on pidetty. Lisätietoja postilistalla.

Janne Isotalo

22.08.2004
FGPLC sai uuden vetäjän Jussi Lassilan vetäydyttyä sivuun johtohahmon toiminnasta.

Uusi Ecclestoneke on Janne Isotalo.

FGPLC7:sta tultaneen käymään keskusteluja sähköpostilistalla, sekä #gpl-kanavalla (epävirallisemmin).

15.04.2004
FGPLC6 on päättynyt. Div100:ssa voiton vei Joosa Riekkinen ja Icemen Racing (Riekkinen+Järvinen), Div50:ssa P.Nuolikoski ja Team Pappila (Nuolikoski+Levoska). Onnea voittajille ja muille menestyneille!

17.03.2004
Div50 Le Mans kisa sunnuntaina 21.3. kello 21:00, serverinä iia-srv-2-1.gw0.net.

14.03.2004
Serveriongelmat jatkuvat

Maanantain Div100 kisa ajetaan lainaserverillä: alien.edome.net (ei salasanaa)

Serverillä on erilaiset asetukset kuin vekolla, eli core.iniin pitää tehdä muutoksia. Ota kopio talteen nykyisestä core.inistä niin saat sen takaisin kun palataan Vekolle.

Vaihda koko [ Communications ] osio seuraavaan:

[ Communications ]
alternate_ip_addr_lookup=1
clock_adj_delay=4
disable_ipx=1
disable_modem=1
disable_network=0
disable_tcp_ip=0
ignore_net_read_errors=1
ignore_net_send_errors=1
ip_addr_lookup_timeout=2
log_server_comm_errors=0
log_server_connect_status=0
mem_client_send_every=1
mem_client_send_size=276
mem_server_send_every=1
mem_server_send_size=516
net_lan_client_send_every=2
net_lan_client_send_size=116
net_lan_server_send_every=2
net_lan_server_send_size=196
net_mdm_client_send_every=3
net_mdm_client_send_size=84
net_mdm_server_send_every=3
net_mdm_server_send_size=132
net_server_port=0
net_use_mdm_bandwidth_for_tcp_ip=0

09.03.2004
Käytössä on toistaiseksi varaserveri osoitteessa iia-srv-2-1.gw0.net.

22.09.2003
!!!!!!!!!!!!
Illan kisa ajetaankin ANKALLA koska se saatiin takaisin käyntiin ja lienee yhtä vakaa kuin tähänkin asti.

Kiitokset varaservotarjouksesta 777-GPL -sarjalle ja Miqulle.
!!!!!!!!!!!!

21.09.2003
Kesäsarjan kolmen viimeisen ajetun kisan replayt ovat viimein saitilla.

-MT

13.09.2003
FGPLC6 alkaa, ensimmäinen kisa on Silverstone, 21.9. Varamiehet 19:00 ja Div50 21:00, 22.9. Div100 21:00.

31.08.2003
Serverillä on bandwith patch käytössä, muista asentaa se jos ei vielä ole. Ohjeet listalta.

31.08.2003
Karsinnat alkavat, serverin osoite on 193.65.46.16, salasana fgplc201. Tervetuloa ircnetin kanaville #gpl ja #gpl-live seuraamaan aika-ajoja.

30.08.2003
FGPLC6 Ilmoittautumisaika on päättynyt, yhteensä 38 kuljettajaa ilmaantui paikalle. Seuraavaksi on vuorossa karsinnat (vain Div50 osallistujat karsivat):

Sunnuntai 31.8. 21:00 Mexico, 22:10 Zandvoort
Maanantai 1.9. 21:00 Zandvoort, 22:10 Mexico
Tiistai 2.9. 21:00 Mexico, 22:10 Zandvoort
Torstai 4.9. 21:00 Zandvoort, 22:10 Mexico

Tunnin aika-ajot, eri autoilla, ajat lasketaan yhteen.

17.08.2003
Kesäsarjan viimeinen kisa ajetaan tänään Sviestadin radalla. Syyskuun alkupuolella on tarkoitus käynnistää sitten FGPLC:n kuudes kausi, FGPLC6! Keskustelua aiheesta tullaan käymään perinteisesti postituslistalla.

Alustavasti tarkoitus on ajaa kaikki originaalit GPL radat sekä muutama add-on. Autovalintajärjestelmä joko sama kuin edellisellä kaudella (joka autolla 2 kisaa) tai sitten sitä hieman viilataan. Karsinnat ajetaan tarvittaessa Mexicon ja/tai Zandvoortin radoilla.

08.07.2003
Karting-aiheinen tapaaminen Jyväskylässä 19-20.7. Päivällä ajetaan kisaa, illalla saunotaan. Lisätietoa postituslistalla.

06.05.2003
Kesäsarja alkaa 18.5. Bremgartenin radalla, F2 autolla. Lisätietoja postituslistalta.

01.04.2003
FGPLC5 on saatu päätökseen. Div100:ssä voiton vei M.Aikio, tallimestaruuden Icemen Racing, Div50:ssä P.Koivunen ja RUB'n Racing. Onnea mestareille!

Mahdollisesta kevät/kesäsarjasta tietoa postituslistalla kunhan jotain keksitään.

08.11.2002
Sivujen osoitteissa on ilmeisesti ollut pientä häiriötä; http://gpl.ruutulippu.net ei ole toiminut mutta http://fgplc.figc.net on. Vika saatiin toivottavasti korjattua tänään. Pahoittelemme jos joku kaipasi FGPLC:n loistavia kisakommentteja tänä aikana eikä löytänyt saitille muutoin.

05.11.2002
FGPLC5 on käynnissä ja jatkuu alkuvuoteen 2003 asti. Viralliset divisioonat (Div100/50) ovat täynnä, mutta varamiessarjaan ajamaan ovat tervetulleita kaikki halukkaat. Tiedotukset ja muut asiat löytyvät edelleen postituslistalta.

28.08.2002
Kesäsarjan loppupään kisojen replayt ovat saitilla. Ne kuitenkin poistuvat muiden juttujen tieltä aika pian, joten olkaahan nopeita!

Lisäksi FGPLCCupin replayt ovat saatavilla, nauttikaa niistäkin! Varsinkin lähdöt olivat nautittavia..... Tilataan laadukkaita videoita näistä :)

-MT

27.08.2002
Virallisen FGPLC sarjan lisäksi käynnissä on myös FGPLCup, jossa ajetaan kisoja kun aikataulut sallivat.

08.07.2002
Tähänastiset kisojen replayt ja tulokset lisätty saitille. Nauttikaa kesästä ja kesäsarjasta.

-MT

21.05.2002
Kesäsarjaan ilmoittautuminen avattu ja aikataulu sekä kisaradat sivuilla. Ilmaise mielenkiintosi maililistalla jos haluat ajaa tutumpia ratoja, ehkä perustamme toisen divisioonan niitä varten.

-MT

29.04.2002
Lisäsin tukun lisää Kädettömien replyjä. Aivan tuoreimmista kisoista ei vielä ole tullut niitä leikeltyä, ehkäpä nekin tulee joskus..

FGPLC4:stä on taas tekeillä perinteinen ReplayCD. Halukkaat voivat laittaa postituslistan kautta vastauksen viestiin jossa kartoitan kuinka moni tuota haluaa. Replayt saan käsiini "joskus", joten ihan heti ei cd:tä tule, mutta tulee kyllä ainakin jonkinlainen.

-MT

20.04.2002
Kasa tuoreita ja ei enää niin tuoreita replyjä replays-osastolla. Myös Kädettömien lienee syytä hommata kädet ja klikkailla tänään illalla ilmestyvät replayt kädettömien kisoista.

(päivitys klo 01:50) - Sivutila loppui kesken. Poistelen noi fgplc4-replayt joskus ja laitan loput kädettömät niiden tilalle. Ehkäpä viikon päästä tai jotain.

-MT

02.01.2002
Kuten huomata saattaa, avasin kakkosdivarin Kädettömälle cupille. Sinne voi ilmoittautua, jos jäi rannalle. Jos tarpeeksi porukkaa ilmottautuu, tämä toinenkin divari järjestetään, mutta varmaa se ei ole. Muutamalla kuskilla ei ole kovin mukava kuitenkaan ajaa... Kakkosdivarin kisat ajetaan näillä näkymin lauantaina klo 17, jos sarja toteutuu.

27.12.2001
Aloittelijoille tarkoitetun sarjan, Kädettömän cupin ilmoittautuminen on avattu. Sarja on siis tarkoitettu GPL:n aloittelijoille, jotka eivät ole vielä netissä sarjoja juuri ajaneet. Mitään keekejä ei siis päästetä radalle. Ensimmäinen kisa ajetaan lauantaina 12.1. klo 15.00, ja seuraavat siitä joka toinen lauantai samaan aikaan.

Mahdolliset kysymykset sarjasta osoitteeseen tlinna@mbnet.fi. Koska tax on jossain joululomalla, sarjan säännöt löytyvät toistaiseksi osoitteesta http://mbnet.fi/tlinna/kadeton_cup_saannot.html.

Tätä sarjaa saa mainostaa sillekin kaverille, joka ei ole GPL:ää uskaltanut netissä paljoakaan ajaa. Kukaan ei ole Schumacher syntyessään, paitsi Schumi itse, tietenkin.

Uudet jäsenet! Käytättehän FGPLC:n tapojen mukaisesti rekisteröityessänne oikeaa nimeä.

Jos olet jo joskus luonut tunnuksen sivuille mutta et muista salasanaa, älä luo uutta vaan ota yhteyttä Contact-linkin takaa löytyviin osoitteisiin.

(huomautukset lisäsi MT)

17.12.2001
Vedonlyönti on vaihtanut osoitetta: Lyö vetoa!

30.11.2001
Uusi Movie Studio 2 versio ilmestynyt.

11.11.2001
Ykkösdivarin Rouenin kisa siirrettiin superpikaäänestyksen perusteella kauden loppuun kakkosen Anderstorpin seuraksi. Syynä serverin äkillinen mutta yllättävä nuukahdus kesken aika-ajojen... -SP

09.11.2001
FGPLC-kuskeja on ollut mukana myös Euroleaguessa. Suomi voitti Ranskan 54-45. Replayt mittelöistä saatavilla nyt myös FGPLC:n replays-osastolla.

-MT

13.10.2001
Linkkisivu siivottu, toimimattomia sivuja poistettu ja muutama URLi päivitetty. Hyviä GPL:lään liittyviä sivuja saa mielellään lisäillä.

01.10.2001
Serveri kenkkuili kolmosdivarin kisassa niin pahoin, että se joudutaan ajamaan uudelleen viikon päästä 8.10. klo 21. -SP

26.09.2001
Ykkösdivarin Silverstonen kisa siirretty viikolla eteenpäin USAn GP:n vuoksi. Muut divarit ajavat normaalisti. -SP

08.09.2001
Roster on muokattu karsinta-ajojen tulosten mukaisiksi.

02.09.2001
KAIKKI: Liittykää postituslistalle (Login-sivulla ohjeet, se Yahoo! Groups -jutska), katsokaa vastaukset kysymyksiinne sieltä, ja lopettakaa samojen kysymysten kysely #gpl-kanavalla!

Jos teette saitille groups.yahoo.com itsellenne tunnuksen, voitte liittää FGPLC-listan siihen ja pääsette lukemaan vaikka kaikki arkistot aina esihistoriallisen ensimmäisen kauden lähes alkuhetkiltä lähtien.

01.09.2001
All drivers are required to join a sign-up session which determines the final division. It's a 30 minutes qualifying session in Kyalami. Car selection is free.

Sign-up sessions:

Saturday1.9.20:00
Sunday2.9.20:00
Monday3.9.20:00
Tuesday4.9.20:00

29.08.2001
Season 4 is good way coming into reality and schedule for the season has been published.

Surely every driver is member of the FGPLC mailing list? If not, join quickly by using the button in the login page and catch up by reading previus messages from the mailing list web-site. -SP

24.08.2001
We added 2 divisions as placeholders to see if there is enough interest for 4th full-blown FGPLC-season. Please join either of them so that we can see how much interest there is. Please note that we haven't decided anything about the season yet, rumours tell that Division 1 will drive 100% races on mainly new addon tracks and Division 2 may drive about 50% or shorter races. -MT

Division 3 added which will be about the same as Division 2. Join to this if Div 2 is already filled. -tax

29.07.2001
Summer Series 2001: Keimola results are up.

22.07.2001
Summer Series 2001: Rouen results are up.

16.07.2001
Summer Series 2001: Spa results are up.

14.06.2001
Get ready for Summer Series 2001! We'll race in 6 different tracks and make the summer perfect once again.

Starting date for this series is 1.7.2001.

06.06.2001
Spring Series 2001 has ended!

We're still waiting for the complete results of the Division 2 Nürburgring-race, but the standings are already final.

17.05.2001
Results of SS2001 Monza are posted.

Div1 Keimola and Div2 Nürburgring are rescheduled to 29.5.2001.

09.05.2001
Due to server problems SS2001 Div 2 Nürburgring is rescheduled to the end of the season.

Div1 Nürburgring will be run on Thu 10th May at 21.00 Finnish time.

24.04.2001
Keimola Div2 preliminary results are available. Div1 race was red flagged after all but 3 drivers suddenly dissappeared on lap 2. Race will be rescheduled.

10.04.2001
Div2 Kyalami siirretty serveriongelmien takia viikolla eteenpäin. Div1 ajetaan normaalisti klo 21, serveri kuitenkin vaihtuu. IP: 212.246.228.22, salasana sama kuin ennenkin.

09.04.2001
The second race of the Spring Series is on this Tuesday. The track is Kyalami. Divisin 2 race is on at 19:00 and Division 1 after it at 21:00. Hopefully our server is back online on time. If it is not (which hopefully and most probably will not happen), stay tuned on the mailing list and irc for replacement server info.

04.04.2001
The first race of Spring Series 2001 was raced on Tuesday. Division 1 results have been posted, Division 2 is still waiting for the team negotiations to complete.

03.04.2001
Spring Series 2001 drivers have been categorized to 2 divisions. See Roster for details.

28.03.2001
Qualifications for Spring Series 2001 are over! The results will determine the divisions for the teams and the drivers. Here are the final standings (track was Rouen):
DriverTime
1 W. Saarela REP 1:55.62
2 K. Kouri FER 1:56.42
3 J. Penttinen LOT 1:56.92
4 J. Stenroos REP 1:56.99
5 K. Pyhäjärvi FER 1:57.19
6 T. Kittilä REP 1:57.26
7 V. Smolander LOT 1:57.31
8 P. Kortteinen LOT 1:57.79
9 O. Suominen FER 1:57.86
10 T. Tinkala FER 1:57.90
11 L. Merikallio FER 1:58.04
12 H. Häkkänen HON 1:58.08
13 S. Takala HON 1:58.36
14 T. Lehtonen EAG 1:58.45
15 K. Uotila LOT 1:58.54
16 S. Kukkonen BRM 1:58.62
17 P. de Carvalho EAG 1:58.94
18 T. Taipaleenmäki LOT 1:59.06
19 M. Kauppinen EAG 1:59.49
20 J. Kallioinen FER 2:00.05
21 J. Poutanen LOT 2:00.53
22 J. Ketola LOT 2:00.74
23 J. Leivo FER 2:00.81
24 P. Räsänen FER 2:01.15
25 M. Koutonen FER 2:01.64
26 M. Simo LOT 2:01.88
27 J. Autio FER 2:01.93
28 J. Hannula FER 2:02.60
29 J. Kaskia EAG 2:02.86
30 J. Rautavirta FER 2:04.70
31 T. Syrjä FER 2:05.29
32 J. Luukkanen EAG 2:06.18
33 J. Isotalo COO 2:07.57
34 K. Törmänen LOT 2:14.02
35 J. Laine FER 2:14.30
36 J. Saravo FER 2:16.06

21.03.2001
Spring Series 2001 is now accepting drivers! To join, log on to the site (or go to Login-screen and follow instructions to create a new account if you're new to FGPLC) and go to Config/edit my division preferences.

Also the rules for the series have been posted.

19.03.2001
The Yahoogroups mailinglist seems to have had a lot of trouble getting messages to people lately. If you think you're not getting all the messages sent to the list, you can read the list at http://groups.yahoo.com/group/finnish_gpl_champs/

19.03.2001
F2F3 Short Series has ended. In the end Mika Takala took the championship by quite a big margin before Jouni Stenroos and Harri Hirsimäki. Teams championship went to Warped Racing (M. Takala & H. Hirsimäki). Gongratulations!

09.03.2001
Bremgarten replay should be available too.

06.03.2001
Results of the Bremgarten-race are posted! No sight of the replay though...

-tax-

03.02.2001
OK, we're ready to start the F2F3-series! First race will be run this Sunday in Crystal Palace!

26.01.2001
Egroups.com has changed to groups.yahoo.com... To convert your egroups-account to yahoo, go to www.egroups.com, click on 'Convert eGroups account' and follow instructions.

22.01.2001
F2F3 Rules updated with information of necessary GPL-settings and of where to find the tracks.

20.01.2001
F2F3-series signup is now open!

Draft of the rules is in the Rules-section, and Schedule shows the race dates. Race lengths are not set yet, but the goal is to run about 45 min races.

If you participated in FGPLC3-season, all you have to do is go to "config-edit your division preferences", and join. A new feature allows drivers to be members of as many teams as they wish, so after joining, you'll have to select for which team you want to race. Also, teams can now have an unlimited number of drivers, but only two can race for a team in one series.

If you're new to FGPLC, first go to Login-page, then join FGPLC, and create a new account. After that, just follow the instructions above to join the F2F3 Series. Don't forget to subscribe to the mailing list!

If the Series fills up (there is room for 18 drivers), but you're still interested in racing in F2F3-series, join the Waiting List. If there are enough people on the waiting list, we'll probably create another division.

15.01.2001
FGPLC is publishing 2 separate replay-cd's this year. The other one is for Division 1 and the other for Division 2. They include the replays of their respective division and other nice stuff like tons of pics and video clips (pics and videos will be different for both cd's, so if you get both, you'll get twice the amount of extra stuff!). FGPLC pages including the statistics and all race reports of both divisions will (hopefully) be included on both cd's, though.

One CD costs 30,-, and if you get both of them, 50,-. The method of payment is bank transfer. Please email M. Takala to order (remove 'remove.' from the address!). Include your postal address. Bank account information is sent to subscribers later.

18.12.2000
Finnish GPL Championships 3rd season is over. Congratulations go to Wesa Saarela (Div1 champion), Esses Racing (Div1 teams champion), Risto Junnilainen (Div2 champion) and Juoppo&Kengitys Racing (Div2 teams champion)!

We want to thank all the drivers for making this an excellent season! Hopefully we'll see you all back in the short F3-series planned to start in the beginning of 2001. But more info on that later.

12.12.2000
Keimola details confirmed: Division 1 will run 95 laps, Division 2 48 laps. This should give just over 2 hours of racing in Div1, 1 hour in Div2.

11.12.2000
Päivitys Keimolaan!
Muutamalla kuskilla ilmenneen FPS-ongelman vuoksi Keimolaa piti vähän korjata. Päivityspaketti löytyy ohjesivulta. Tarvitset kuitenkin edelleen myös vasemman laidan ensimmäisen version. PÄIVITYS ON PAKOLLINEN!

10.12.2000
Beta version of Keimola released to FGPLC-drivers! Login, and the download-link should appear in the menu. Many thanks to Olli Suominen, Greger Huttu and Jussi Kaskia for their work!

Installation instructions (in Finnish) can be found here.

Keimolan asennusohjeet täällä.

08.12.2000
Keimola will be released on 10.12.2000 to all FGPLC 3 drivers! Details will follow...

20.11.2000
Schedule has changed! Solitude won't work on our server, but fortunately we'll be getting a beta version of the upcoming Keimola, which is run as the last event of the season.

30.10.2000
NEW! Added a statistics page, shows endurance (laps & kilometers run) and in lead stats. Check it out!

17.10.2000
New improved version of race graphs. Take a look.

06.10.2000
New Links-page has been opened. All registered drivers can add their favourite GPL- or Racing Sim-related sites for everyone to enjoy!

02.10.2000
Results of the Mosport race are now up

25.09.2000
Results of the Austrian GP at Österreichring for Division 1 and Division 2 have been posted. Also remember to check current standings.

17.09.2000
Rule #18 modified; only 13 races count towards championship. - WS

14.09.2000
Car selections published.

14.09.2000
Wesa Saarela has sent the Driver's Meeting for Kyalami race to the mailing list. Make sure you read it, as it contains vital information about the race! If you're still not on the mailing list, READ THE RULES and contact one of the administrators as soon as possible!

14.09.2000
Deadline for car selections is Thursday 14.9.2000 at 20.00 (or 8pm). If everything is ok, car selections will be published shortly after that.

08.09.2000
Drivers can now add some extra info about themselves that others are able to read. Go to Personal preferences and profile in config-menu. To view someone's profile, click on his/her name on the Roster. I moved the pictures from the old site's profiles. If you'd like your picture to be added, or change the picture, mail it to me.

Also, you can now edit your own team's name and URL in Config/team preferences.

-tax

04.09.2000
You can now select cars for individual races. Selections can be made and modified by either one of the team members and they affect the whole team. Cars have to be selected by 14.9. and selections will be published no sooner than 16.9.
Keep in mind what rules say about selecting cars:

9)Every team choose two car marquees for the season, one from Class A and one from Class B. Class A -marquees: Lotus/Eagle/Ferrari/Brabham, Class B marquees: BRM/Cooper/Honda.
10)Season contains 14 races and every team has to decide before the first race which 7 races it drives in Class A car and which 7 it drives in Class B car. No other restrictions are made.

24.08.2000
Added reference lap times to login page, please compare them to your own times before signing up. This one serves especially the rookie drivers.

23.08.2000
Check out the Config page (after logging in) to select your team and division.

22.08.2000
Unofficial rules are now available. Little additions/changes are still likely to occur.